• Marja Karttakiituri

TOP 7 joogaretriitit, joista et ole uskaltanut unelmoidakaan

Updated: Sep 6

** tekstissä mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä **

Joogaretriitti ulkomailla voi maksaa mitä vain muutamasta kympistä muutamaan tonniin.

TOP 7 joogaretriitit, joista et ole uskaltanut unelmoidakaan

Kuten jo aiemmin kerroimme, olimme toukokuussa joogaretriitillä Balilla ja reilun kahden kuukauden päästä alkaa seuraava retriitti - tällä kertaa Himalajalla, Bhutanissa. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä. Alle listattu 7 unelmien joogaretriittiä ympäri maailman. Kaikki esitellyt joogaretriitit ovat englanninkielisiä, mutta se onkin ainoa yhdistävä tekijä. Jokaisella retriitiillä on omat erityispiirteensä: retriitin teema voi olla vaikkapa seksi, ruska tai luova kirjoittaminen.




1. Marokko – telttailua, luovaa kirjoittamista ja hathajoogaa Atlasvuorilla

Meillä on jo pitkään ollut tavoitteena lähteä joogaretriitille Marokkoon. Lentojen hinnat ovat takavuosista laskeneet roimasti. Menopaluu Marrakechiin maksaa Momondon mukaan enää vähän yli 200 euroa.


Ympäri Marokkoa on kymmeniä erilaisia jooga- tai jooga & surffi -retriittejä. Yksi vaihtoehto on tämä luovaan kirjoittamiseen ja joogaamiseen keskittyvä *8-päiväinen joogaretriitti, minkä aikana pääsee nukkumaan nomaditeltassa, joogaamaan ja ratsastamaan dromedaarilla hiekkadyynien seassa ja nautiskelemaan thaihieronnasta. Pääasiallisesti retriitillä ohjataan hathajoogaa, mutta myös acrojoogaa (acrojooga yhdistää joogaa ja akrobatiaa) ja parijoogaa pääsee kokeilemaan. Retriitin hinta on alkean 1147 euroa, joten se ei ole se halvin joogaretriitti Marokossa.


Ensimmäinen päivä vietetään vanhan Marraskeshin sydämessä. Paikka sijaitsee vain kivenheiton päässä eksotiikkaa ja romantiikka henkivästä Jemaa el-Fnan aukiosta. Aukiolla näkee (kuulemma) niin käärmeenlumoajia, kädestä ennustajia kuin napatanssijoitakin. Jo seuraavana päivänä päästään Atlasvuorille, ja päivät 4–6 vietetään ekologisessa nomadileirissä autiomaassa. Luvassa on kasvistaginea, meditaatiota ja Saharan lumousta.



2. Kenia – luvassa luksuspuitteita ja pikasukellus afrikkalaiseen kulttuuriin


Keniasta löytyy retriittejä joka hintaluokkaan. Niistä mielenkiintoisimmat suuntautuvat Lamun saarelle. Lamu on saari Kenian rannikolla, hyvin lähellä Somalian rajaa. Lamun vanha kaupunki kuuluu UNESCOn maailmanperintökohteisiin, ja koko saari on mitä kiehtovin matkakohde – muidenkin kuin runsaslukuisten naisseksituristien mielestä. Lamusta rakkauden ja maksullisen seksin luvattuna ihmekertoo muun muassa Antti Helin blogissa Kerran Elämässä. Saarelle saavutaan lautalla, eikä koko saarella ole autoja kuin vain kaksi kappaletta, joista toinen on ambulanssi ja toinen kuuluu pormestarille. Minun oli tarkoitus matkustaa katsomaan tätä entistä orjakaupan keskusta jo vuonna 2012, mutta ulkoministeriö suositteli vahvasti olemaan menemättä niin lähelle Somalian rajaa maantie- ja merirosvojen vuoksi.


Mielenkiintoisin joogaretriitti Keniassa on tällä hetkellä tämä *ayurvedinen meditaatio- ja joogaretriitti, mikä pitää sisällään kokkauskursseja, 11 yötä luksusmajoituksessa ja muun muassa safariajeluita. Kuten kuvitella saattaa, retriitti ei ole halvemmasta päästä (alkaen 3125 €). Joogatyyleistä ovat edustettuina muun muassa hatha, nidra ja chakra-jooga.


12-päiväinen retriitti alkaa Maasai Maran kansalliselta suojelualueelta, missä päästään tapaamaan muun muassa leijonia, sarvikuonoja, norsuja ja leopardeja. Maasai Marasta matka jatkuu Dianin rannoille, ja lopulta henkeäsalpaavalle Lamun saarelle. Odotettavissa on luksusmajoitusta, auringonlaskuristeilyjä ja ”uniikkeja, pyhiä seremonioita maasaisotureiden kanssa” (?).


Keniaan pääsee edullisesti muun muassa *Qatar Airwaysillä – noin 600 euroa per menopaluu!



3. Kolumbia – tantrajoogaa, rakastelutekniikoita ja vuoristomaisemia

Kolumbian joogaretriiteistä kiehtovin ja omalaatuisin on *tantra-workshop Sogamosossa. Tämän retriitin aikana pääsee tutustumaan Agama Tantra1an ja tantra-joogaan sekä kuulemaan lisää siitä, miten rakastelu on itse asiassa vaativa henkinen harjoitus, miten seksuaalista energiaa voi kanavoida, ja miten saavuttaa tantrinen orgasmi. Paikka sijaitsee upeissa maisemissa Andeilla, reilun 200 kilometrin päässä Bogotásta.


Tämä seitsemänpäiväinen retriitti on yksi harvoja englanninkielisiä retriittejä Kolumbiassa. Kyseessä ei ole mikään nudistileiri, ja retriitti on avoin niin pariskunnille kuin sinkuille. Rakastelua ja siihen liittyviä tekniikoita käydään läpi teoriassa – mitään orgioita ei siis ole luvassa. Kuusituntisten opetusjaksojen, hathajoogan ja meditaation lisäksi vieraat voivat käydä ratsastamassa, kylpemässä lämminvesialtaissa tai esimerkiksi nauttimassa hieronnasta. Retriitin hinnat alkavat 509 eurosta. *Lennot Kolumbiaan ja takaisin maksavat noin 650 euroa.




4. Espanja – ratsastusta, joogaa ja valkoisia rantoja Espanjan auringon alla


Alicanten lähellä sijaitseva, alun perin paikalliselle kätilölle kuulunut maatila tarjoaa *hemmotteluretriittejä vuori- ja rantamaisemassa. Vieraat voivat hengailla appelsiini- ja oliivipuiden katveessa, nautiskella viiniä ja olutta kattoterassilla (ei mitenkään tavallista joogaretriitille!) ja vierailla – hauska yksityiskohta – erivärisillä rannoilla. Maatilan lähellä sijaitseva Välimeren ranta on tavallinen ruskeahiekkainen ranta, mutta hevostallit sijaitsevat lähempänä Torreviejaa.


Laguna Rosa on vaaleanpunainen suolajärvi. Suolajärven suolapitoisuus on noin 22% (ei kuitenkaan niin paljon kuin Kuolleessameressä; sen suolapitoisuus on korkeintaan 33 %), joten siinä on mukava kellua.


Ratsastusretki sopii aloittelijoillekin, sillä hevoset ovat rauhallisia. Retki suuntautuu suolan valkoiseksi värjäämille rannoille, mitkä näyttävät siltä, kuin ne olisivat lumen peitossa.


Joogatyyleistä edustettuina ovat kundaliinijooga ja astanga, ja opetuskielinä toimivat englanti sekä ruotsi. Alicanteen pääsee lentämään jo noin 200 eurolla.



Intia on monen ykköskohde joogalomalle.

5 Intia – Nenäkannut esiin klo 6:45!

Intiassa pääsee joogaamaan joogan alkulähteille. Tarjolla on retriittejä kaikissa eri hintaluokissa, joista esittelen yhden edullisimmasta päästä olevan ja yhden toista ääripäätä edustavan, houkuttelevan retriitin. Näin ollen esiteltäviä retriittejä onkin siis 8 eikä 7, mutta ainakin kohdemaiden luku pysyy luvatussa lukumäärässä.



Edullisimmillaan viikon retriitti täysihoidolla maksaa vain satasen. Rishikesh on Pohjois-Intiassa sijaitseva hindujen pyhä kaupunki, minkä ashrameissa muun muassa The Beatles-yhtyeen jäsenet ovat käyneet meditoimassa. Pyhä Ganges virtaa Rishikeshin läpi, ja Himalajan vuoret hallitsevat maisemaa. Tämä Rishikeshissä pidettävä *meditaatio- ja joogaretriitti kestää 3 päivää ja 2 yötä, ja kustantaa 88e. Jos lentää ensin New Delhiin, maksavat lennot noin 500 euroa – sieltä pitäisi vielä jatkaa eteenpäin kohti Himalajaa, ja tästä matkasta retriittikeskus pyytää 68 euroa. 14 eurolla he noutavat matkailjan Uttarakhandin lentokentältä. Tälle lentokentälle päästäkseen pitää varautua maksamaan ainakin 770 euroa.



Retriitin aikana tehdään paljon hengitysharjoituksia (pranayama) ja harjoitetaan hatha-, vinyasa-, nidra-, karma- ja astangajoogaa. Päivät ovat täynnä ohjelmaa:


2nd Day Schedule:


05:00 Wake Up!


06:15- 06:30 Mantra Chanting


06:30 - 07:30 Pranayama


07:30 - 09:00 Hatha yoga (Classical)


09:00 - 10:00 Breakfast


10:00 - 13:00 Excursion time


13:00 - 14:30 Lunch


14:30 - 15:00 Free time


15:00 - 16:00 Basic Yoga Anatomy


16:00 - 16:15 Tea break


16:30 - 18:00 Ashtanga Vinyasa yoga


18:00 - 19:00 Relaxation & Meditation


19:00 - 20:00 Dinner


20:00 - 21:00 Free Time


21:00 Go to sleep!”



Toinen joogaretriitti Intiassa on huomattavasti kalliimpi – viikko Jaipurin vaaleanpunaisessa kaupungissa maksaa 1027 euroa. Edestakaiset lennot Jaipuriin kustantavat edullisimmillaan 500 euroa.


Tämän *joogaretriitin aikana harjoitetaan hatha-, iyengar-, vinyasa- ja muun muassa nidrajoogaa. Hintaan sisältyy myös ayurvedistä hierontaa, joogafilosofiaa käsitteleviä luentoja ja retki paikallisille nähtävyyksille. Tämäkin retriitti pystyy tarjoamaan hyvin tarkan ja yksityiskohtaisen aikataulun jo etukäteen. Esimerkiksi retriitin toisena päivänä kello 6:45 on aika kaivaa nenäkannut esiin, sillä luvassa on nasal cleaning.



6 Suomen Lappi – Yövy puuteltassa ruskan väriloistossa


Myös Suomesta löytyy muutama joogaretriitti, joiden aikana pääsee saunomaan, harrastamaan metsäjoogaa ja vaeltamaan puhtaassa luonnossa. *Inarissa pidettävllä joogaretriitillä on kerrassaan ainutlaatuinen majoitusjärjestely – yöt vietetään puiden väliin pingotetussa, katetussa ”riippumatossa”. Joogaretriitti maksaa 875 euroa/6 päivää. Edestakainen lentomatka Lappiin maksaa kolme–neljäsataa euroa, mikä on naurettavaa, sillä lähes samalla hinnalla pääsee jo toiselle puolelle maailmaa. Junaliput maksavat 90–120 euroa suunta (noin 200 € yhteensä).


Inarin 5-päiväisen joogaretriitin aikana meditoidaan, kylvetään paljussa, harjoitetaan vinyasa- ja saunajoogaa ja muun muassa melotaan kanootilla.


Suomen luonnossa sielu lepää.

Inari on Suomen suurin kunta, minkä suurimmat tulonlähteet ovat turismi ja elämystalous sekä auto- ja rengastestaus. Upea luonto, poluttomat erämaat, ruskan värjäämät kairat ja alati läsnä oleva mystiikka saavat monet matkailijat lankeamaan ”Lapin taian” valtaan, ja palaamaan pohjoiseen yhä uudestaan ja uudestaan. Lapin Jenkan sanoin:

Se on keltaisen kullan ja vihreän maa Se on toiveitten kehto ja hauta: Jätkä jäntevä palkkansa voimalla saa Mutta heikkoa luonto ei auta Seillä katsotaan mies eikä nuttu Reilu jätkä on kaikille tuttu Se on sellainen seutu ja sellainen maa Jota ei voi unhoittaa.



7. Kyllä Siperia opettaa (joogaamaan) – tapaa Baikaljärven shamaanit


Olen päässyt Irkutskiin asti, mutta en vielä kertaakaan näkemään mahtavaa Baikaljärveä. Irkutskin kaupungista jäi oikea bussi kielivaikeuksien ja kiireen takia löytymättä, ja kun juna ohitti järven seuraavana päivänä, oli jo pimeää. Nyt olisi tilaisuus tehdä uusi yritys, ja varata paikka *Pyhälle Myyttiselle Matkalle Baikaljärvelle (kuulostaa paremmalta englanniksi: Sacred Mythic Journey).


Tällä retriitillä joogataan (hatha- & acrojoogaa) sekä meditoitaan inspiroivien oppaiden ja shamaanien seurassa ja hörpitään yrttiteetä. Perille voisi saapua juurikin Trans-Siperian junalla, tai vaihtoehtoisesti lentokoneella: menopaluu tämän pyhän järven rantamille on alkaen noin 370 euroa. Itse retriitillä on hintaa 2250 euroa per 7 päivää.


Baikaljärvellä ja muualla Siperiassa on aina ollut shamaaneita, vaikka neuvostoaikoina tätä ei aina katsottukaan niin hyvällä. Shamaaniperinne on nykyään vahvistumaan päin, sillä tämän- ja tuonpuoleisen maailman välittäjinä toimiville shamaaneille on yhä kysyntää alueella asuvien buryattien keskuudessa. Tarunhohtoinen Baikaljärvi on maailman syvin järvi – syvin kohta on 1637 metriä. Pituutta järvellä on 636 kilometriä ja leveyttäkin on noin 79 kilometriä, joten mikään lätäkkö ei ole kyseessä.