• Marja Karttakiituri

Tansanian päiväkirja / toukokuu 2012

Updated: Sep 6


Lasku- ja nousuvesien vaihteluiden vuoksi saa laiturilla olla pituutta.

Tansanian päiväkirja / toukokuu 2012

Tansanian päiväkirjan otteet jatkuvat!


2.5.2012 Kämppisten oudot tavat

”Viikonloppuna kämpällä oli ahdasta. Ensin tänne tuli kämppäämään joku randomi, sitten tuli Rachelkin, ja nyt ovat kummatkin kadonneet. Tuo randomi (Salome) on täällä vähän väliä [---] oli nukkunut sängyssäni ja sekoittanut paikat. Hän ilmeisesti viimeistelee lopputyötään, mutta on töissä jo. Minulla ei ole mitään hajua tästä kuviosta, mutta tyydyn siihen että joko pidän yksin koko kahdeksan neliön lukaalia tai sitten tämä on ääriään myöten täynnä.


Tässä kettiöni. Hanasta ei tule vettä.

Hieman risoo, että kaikki ovat kovin innokkaita käyttämään vesivarastoja mutteivät niitä täyttämään. Taas kerään voimia, että viitsin raijata kolme–neljäkymmentä litraa tuolta tankeilta tänne kolmanteen kerrokseen. Onneksi ei sentään kahdeksanteen. Olinhan henkisesti varautunut siihen, että minut sinne majoitettaisiin, mutta ihanaa ettei tarvinnut [sinne muuttaa]. Eivät olisi maisemat sitä epätoivoa kompensoineet, kun keskiyöllä kantaa ämpäreitä ja on vasta kolmannessa kerroksessa tietäen että vielä viisi [jäljellä], ja sitä paitsi toiset kaksi tai peräti neljä ämpäriä vielä. Kaverini asuu nyt kuudennessa ja on sujut asian kanssa.


Hänen kerroksessaan kuulemma moni tyttö pesee hampaitaan niin, että joutuu koko ajan yökkimään. Hampaidenpesuun on joillain kyllä kumma suhtautuminen. Yritin tutustua kerrokseni vasta tulleeseen saksalaiseen (tai sveitsiläiseen? Itävaltalaiseen kenties?), mutta hän oli hammaspesulla. Jäin odottelemaan käytävään, tapoin aikaa; kävin pissalla, piipahdin huoneessa, ihailin maisemia, lopulta ajattelin että varmaan ollaan jo huuhtelemassa niin että voin jo mennä selän taakse ”ai no kukas sinä olet” -meiningillä. Mitä vielä, tämä hinkkaa hampaitaan hullun kiilto silmissä. Terve terve, keitäs sitä ollaan -keskustelu ei oikein ottanut sujuakseen kun toisella valuu vaahto suusta ja innokas harjaaminen vain jatkuu vuorosanojen välissä. Jätin tytön rauhaan ja siellä se puhdisti purukalustoaan vielä pitkän aikaa.


Mombasassa kun hypättiin aamubussiin porukka oli ottanut hammasharjat mukaan ja siinä vasta juuri ennen bussin lähtöä alkoi kiivas harjaaminen keskellä katua. Rivissä seisoivat ja hinkkasivat. Sitten harjat povitaskuun ja matka voi alkaa. Kämppikseni ei ikinä pese illalla hampaitaan, vain aamuisin. Moni tuntuu luottavan purutikun voimaan kuten Gambiassa. Gambiassa oli erityinen puulaji, jonka kuorittuja tikkuja käytettiin hampaiden putsaamiseen, en tiedä onko täällä.


Pedikyristini jauhoi kovasti suussaan jotain jännää, mutta se olikin kumilenkki. Minullekin on kehittynyt neuroottinen suhde hammasharjaani, sillä täällä en haluaisi paikattavaksi. Ehkei kukaan muukaan halua, joten jynssätään nyt sitten kunnolla kimpassa. [---]


Kämppikselläni oli taas malaria, kolmannen kerran tänä vuonna. Moskiitot ovat kuitenkin vähentyneet, niiden tilalle on tullut rukoilijasirkkoja, torakoita, tarantelloja, muurahaisia, perhosia, kärpäsiä ja kaiken näköisiä lennähtelijöitä. Vihaan kotihiirtäni, pöydän jalat ovat kohta poikki. Kuutoskerroksessa piti taas pelastaa yksi hiiri vessanpytystä. Mikä niitä sinnekin paskan sekaan vetää?” Loppuun vielä lainaus Richard Dowdenin kirjasta Africa (?), puhutti meitä huhti–toukokuussa: ”Westerners arriving in Africa for the first time are always struck by its beauty and size – even the sky seems higher. And they often find themselves suddenly crack open. They lose inhibitions, feel more alive, more themselves, and they begin to understand why, until then, they have only half lived. In Africa the essentials of existence – light, earth, water, food, birth, family, love, sickness, death – are more immediate, more intense. Visitors suddenly realize what life is for. To risk a huge generalization: amid our wasteful wealth and time-pressed lives we have lost human values that still abound in Africa.”


3.5.2012 Postibyrokratiaa ja epäilty murhayritys

”Terveiset päiväntasaajan Afrikasta, lepakoiden ja sammakkojen yöstä! Valtavia lepakoita täällä kyllä. Tänään saimme tapella postissa vaikka kuinka kauan saadaksemme Lindan paketin [lahjoitusvaatteita lastenkotiin]. Ensinnä piti löytää posti ja sitten sieltä paikka, mistä saada ulkomaan paketteja. Sitten piti tapella siitä, kuinka paljon maksaa paketin saamisesta. Piti maksaa normaaleja postin palvelumaksuja ja sitten myöhästymissakkoa, koska pakettikuitti oli hukkunut postiin pitkiksi ajoiksi.


Seuraavaksi piti mennä tullin kautta. Yritimme selvittää, että tämähän on Lindan äidin lahja, ei siellä mitään tullattavaa ole. Äijä rupesi repimään pakettia auki leipäveitsellä ja ruuvimeisselillä. Kun ilmaisin huoleni siitä, että sisältöhän hajoaa, hän äkkäsi, että nyt siellä ainakin on jotain salaista kun noin avaaminen huolettaa. Onneksi hän lähti siitä puhelimeen, ja joku nainen tuli avuksi. Paketista löytyi käytettyjä vauvanvaatteita lastenkotiin. ”Onko sulla lapsi?” No ei ole, ja nyt täti keksi että tullia, tullia kehiin. Parista käytetystä vauvanbodysta, joista oli jo maksettu yli 40 €:n postimaksu ja Tansanian päässä pari tuhatta shillinkiä ”käsittelykuluja”. Aikansa ihmeteltyään täti päätti, että nyt on hyvä päivä ja annan teidän mennä mutta painakaa mieleenne, että ensi kerralla tämä ei mene läpi.” [---]


Bajaj oli tilattu puoli yhdeksi, mutta kuski hukkui jonnekin ja joskus kymmenen yli yksi soitti, että on nyt etsiskelemässä meitä. Matkalla ajoneuvolle hän heitti meidät jonkun tuntemattoman kyytiin ja ilmeisesti maksoi tälle jotain, koska hänen piti mennä jonnekin ihan muualle. Otapa siitä selvä. Puolen tunnin odotuksen jälkeen kuitenkin pääsimme Mwengeen samalla hinnalla, kuin oli puhelimessa sovittu, mutta eri hepun kyydissä, joten mikäs siinä. Yksi tyyppi vain halusi hakata kuskimme, koska tämä oli soittanut torvea tyypin toikkaroidessa keskellä tietä.


Hänen siinä riehuessaan joku takavasemmalta heitti leipäveitsen meitä päin. Sinänsä normaalia. Aina vain jää miettimään, mitä oikein juuri tapahtui. Viime yönä neljältä oli parinsadan ihmisen huutokonsertti pihalla, ei siihenkään mitään selityksiä ole tullut.”


6.5.2012 Ylpeys käy lankeemuksen (ja rakkuloiden) edellä

”Kädet ovat aivan rikki, tuli vähän esitettyä eilen. Rupesi harmittamaan, kun paikalliset aina kerääntyvät katsomaan kun, mzungu [valkoihoinen] pesee pyykkiä. Jossain vaiheessa kummastelu ja avun tarjoaminen asenteella ”ei se mitään osaa” alkaa nyppiä. Jynssäsin koko pyykkikuorman sellaisella vimmalla, että vesi roiskui ja jälkeenpäin lihakset tärisivät. Kyykin berberi pystyssä enkä välittänyt vaikka sattui. Iho lähti kummastakin kädestä, oikeassa on lapsen pään kokoinen vesikello ja sormet ovat täynnä laastareita, mutta ne ilmeet olivat kaiken kivun arvoisia. Kolme ihmistä kokoontui ihmettelemään, että mzunguhan osaa pestä vaatteensa. ”Kuka sut on opettanu? Pesetkö Suomessakin käsin, eiks sul oo pesukonetta?!”

[vertaa päivitys 10.5.2012: ”Pitäisi pestä pyykkiä tänään, mutta käsistä lähti iho viime kerralla lauantaina ja haavat ovat tulehtuneet. Käsialani kokeissa on ollut kauheaa, koska oikean käden etusormi on turvonnut ja tulehtunut nivelen kohdalta enkä osaa kirjoittaa selvästi etusormi pystyssä.”]


7.5.2012 Yleistä pohdintaa


”Täällä on ainakin tajunnut, että yhtään mikään ei ole itsestäänselvyys. Eivät edes vessanlukot. Hyvä jos täällä on kahvaakaan, ei aina edes ovea. Kaiken ei tarvitse olla niin viimoisen päälle ja hygieniavaatimuksistakin on oppinut tinkimään. Aiemmin minulta meni ruokahalu, jos ruokailutilassa haisi. Tuolla periaatteella täällä kuolisi nälkään:) Aina välistä tekee mieli karkkia, mutta Shopriten kaikki namit ovat menneet vanhaksi aikoja sitten. Vuosi tai pari sinne tänne. Yleensä en edes uskalla katsoa parasta ennen -päivämääriä. Home tulee aina tarkastettua, tänä aamunakin kasvoi leipä karvaa.


Eilen museossa kyllä meni ruokahalu, kun lounaaksi oli ollut okraa ja kassavanlehtiä. Tulin liian täyteen ja koko päivän ällötti sen ruoan koostumus, haju ja maku. Odotin innolla museon ravintolan ruokaa, se olisi varmaan jotain hyvää. Tilasin kasvisannoksen ranskalaisilla ja mitä sain – okraa ja kassavanlehtiä!! [---]


Suomen ulkoministeriö varoittaa daladaloista [minibusseista ]ja bajaj-riksoista, mutta en ole valmis siihen yhtymään. Daladaloissa on yleensä niin ahdasta, ettei mahdu käymään edes omalla, saati vieraan taskulla. Etupenkkiä kutsutaan kuolemanpenkiksi, ja voi ehkä olla viisainta olla istumatta kuljettajan vieressä, näinhän mihin puristuksiin kuski oli siinä kolarissa jäänyt auton etuosan muututtua haitariksi. Vaaratekijöitä liittyy aina liikenteeseen, niin täällä kuin muualla. Bajaj-kuskitkin ajavat fiksusti pyydettäessä, samoin kevaritaksit. Amerikkalaisten vaihto-oppilaiden piti allekirjoittaa sopimus, jossa luki mm. että he sitoutuvat käyttämään malarian estolääkitystä ja olemaan käyttämättä prätkätakseja. Tuo on ehkä vähän hätävarjelun liioittelua, mutta ilman kypärää hurjastelevan kevaritaksin kyyti on ehkä se vaarallisin vaihtoehto, ei suinkaan mateleva daladala.


[---] Vettä tulee edelleen(!!) ja sähkötkin ovat palanneet. Vedentulosta huolimatta miedän kerroksemme vessat eivät toimi, koska putket ovat tukossa. Paskalillu tulee jo reunojen yli pytystä. Ykköskerroksessa on pahemmin, siellä pesutilojen katto on romahtamaisillaan.”



8.5.2012

Happamuutta koeviikolla


”Yksi syy siihen, että eilinen koe meni niin peffalleen oli [se,] että sain koealueen sähköpostiini vasta samana aamuna. Koealue oli kolme pdf-tiedostoa, kaikki joko itsestäänselvyyksiä tai asenteellista ja mielestäni asiaankuulumatonta tekstiä. Kehitysmaatiedekurssin piti käsitellä marxismia, panafrikanismia, demokratiaa ja naisten asemaa, mutta yllättäen sähköpostini oli täynnä ehkäisyvalistusta.”


28.5.2012

Viimeisen viikon ja kotiintulon tapahtumat


”Lupasin kirjoittaa viimeisestä viikosta, ja tässä tämä tulee. Eli kokeet menivät jos eivät aivan loistavasti, niin ainakin välttävästi. Perjantaina oli tarkoitus mennä Mbudya-saarelle, ja niin sitten mentiinkin, mutta kun satoi. Koko toukokuun alun satoi. Luulin selvinneeni sadekaudesta huhtikuun parilla sateella, mutta ei – toukokuussa se vasta edessä oli. Jouduimme maksamaan koko veneestä, kun kukaan muu ei saarelle halunnut. Saarella odotti runsas, mutta työtä vieroksuva henkilökunta. Nälissämme kuulimme joutuvamme odottamaan ranskalaisia ja kalaa tunnin. Kahden ja puolen tunnin päästä saimme ranskalaisia, kalaa ei ollut. Lisäksi satoi ja tuuli kova kylmästi koko ajan. Palelimme kolme, neljä tuntia ennen kuin kyllästyimme ja palasimme kotiin vilusta täristen. Saimme taksin bajaj-hintaan kampukselle ja puin kaikki villavaatteet päälle.”

[---] Postaan pääsy vaati yhden reitiltään harhailevan daladalan ja kaverini pienen pahoinpitelyn oviryysiksessä – päähän [tuli] kuhmu ja uusi sontikka [meni] poikki. Takaisintulo festivaaleilta sujui vakikuskimme kyydissä, joka välistä ajaa kuin riivattu. Nyt bajaj hajosi kesken kaiken, ja siinä sateessa istuttiin ja odotettiin remontin etenemistä. Postassa ei saa bajajeilla ajaa, tai ainakaan ei saa kyytiä kaupustella. Sain kuulla tuon vähän aikaa sitten. Aiemmin ihmettelin, miksei Postan kaupunginosassa ikinä löydä bajajia tai kun löytää, eivät huoli kyytiin.

Tiistaina meinasi aika loppua kesken kaiken pakkaamisen kanssa. Pyysin bajajin antamaan minulle 15 minuuttia lisää, mutta kuski itse oli tunnin myöhässä. Onneksi varasin aikaa lentokentälle menoon, kiire tuli kuitenkin. Tunti sinne tai tänne, ei tainnut kuski oikein tietää, että kone ei odota. Pakkasin kiireessä, jätin kirjeen kämppikselleni (kumpaakaan en viime päivinä enää nähnyt) ja hyvästelin naapurit ja siivoojan ja vartijan. Kuskin viimein saapuessa lähtö tuntui oikeasti tapahtuvan. Kurkkua vähän kuristi matkalla kentälle. Katselin maisemia pitkän matkan ajan.


Todellisuuteen herätti 28 kilon laukkuni, joka tipahti hattuhyllyltä töyssyssä päähäni. Muuten vakikuskimme selviytyi kunnialla, ei ollut tällä kertaa mitään vähältä piti -tilanteita rekkojen kanssa. Sanoin, ettei ole kiirettä (vaikka oli), jotta ehkä selviäisimme ehjinä perille. Hän on aika hazardi kuski, jonka kyydistä yleensä nousee mustelmilla, mutta hän on reilu ja halpa.

[Helsingin koneessa] liikutuin ihmisistä, jotka ympärilläni lukivat Hesaria ja Kauppalehteä ja lentoemännästä, joka palveli suomeksi. Odotin oikein vuoroani, että saan sanoa: "kahvi mustana, kiitos".”